torstai 16. huhtikuuta 2015

Kevät herää

Joka kevät minulle tulee pakottava tarve lähteä kuvaamaan sinivuokkoja. Ja pakkohan se on päästä todella lähietäisyydelle, että varmasti näkee kaikki pienetkin yksityiskohdat ja tämä tietysti johtaa siihen, että minut voi löytää konttaamasta kameran kanssa ties mistä ojan pohjalta. Joskus tämä toiminta aiheuttaa hämmentäviä tilanteita, kun keskittyneesti möyrii menemään lehtien ja kukkien joukossa ja joku pahaa aavistamaton ulkoilija meinaa kävellä ylitse. Pahemmilta järkytyksiltä on toistaiseksi vältytty ja mielenkiintoisia ilmeitä nähty puolin jos toisinkin. Kaikesta huolimatta sama kuvio toistuu aina keväisin.

En blogia perustaessani ajatellut, että esittelisin täällä muita kuin käsityökuvia, mutta ei kai muutamasta kukkakuvasta suurta haittaakaan voi olla. Tässä siis muutamia otoksia tämän kevään sinivuokoista.





Alla olevasta kuvasta kyhäsin uuden keväisemmän bannerin blogille. Mitäs tykkäätte?




Niin ja kyllä niitä neuleitakin taas valmistuu hiljalleen... :)

6 kommenttia:

  1. Onpa ihania :) Minä olen epätoivoisesti yrittänyt bongata kevään ekoja leskenlehtiä, mutta ei ole vielä näkynyt näillä leveysasteilla.

    VastaaPoista
  2. Tykkään todella! Oma lempparini on tuo pystykuva. Laita vaan tällaisia hienouksia välillä blogiin, piristävät nekin :-)

    VastaaPoista
  3. Kukat ovat kauniita -ja erityisesti kevään ensimmäiset.

    VastaaPoista
  4. Uskomattoman kauniita kuvia sinivuokoista ♥

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...