Zauberball oli lankana pieni pettymys. Tykkään siitä miten värit vaihtuu hitaasti liukuen, mutta langassa oli todella paljon solmuja. Eikä pelkät solmut olisi harmittanut niin paljon, mutta joidenkin solmujen kohdalla, langasta puuttui pitkä pätkä väliltä ja sen takia värit ei vaihtunut nätisti liukuen, niin kuin pitäisi. Myös langan paksuus vaihteli huomattavasti. En tiedä, sattuiko käsiini poikkeuksellisen huono kerä vai onko lanka yleensäkin näin epätasalaatuista. Todennäköisesti sama lanka pääsee kuitenkin puikoille uudestaan kauniiden väriensä ansiosta.
Kaikesta huolimatta, sukista tuli oikein kivat. Eikä olisi paljoa tarvinnut jatkaa, että lopputuloksena olisi ollut sukkahousut! :) Ehkä ensi kerralla...
Malli: Kantapäässä käytin tätä ohjetta ja muuten tein sukat oman mielen mukaan
Lanka: Austermann Step Classic väri:1000 ja Schoppel-Wolle Zauberball väri:1564
Ravelry: Karuselli
Ai niin... Olen tähän asti pääasiassa ottanut neulekuvat itse ja onhan se välillä ärsyttävää kipittää kameran tykö painamaan nappia ja taas äkkiä asettautua kuvaan. Yleensä itselaukaisulla kamera tarkentaakin ihan mihin sattuu (tai sitten en vain osaa käyttää sitä). Mutta nyt tilanne on muuttunut. Olen saanut (=ostanut) uuden ystävän, joka on aina valmiina kuvaamaan valmistuneita neuleita.
Saanko esitellä kaukolaukaisin
Kyllä nyt kelpaa kuvata ja ei ollut ainakaan hinnalla pilattu tämä laite.
On ne kyllä hienot! Joskus noissa Zauberballeissa tulee kyllä pettymyksiä just solmujen takia. Muutama kerä tullut kokeiltua :)
VastaaPoistaKiitos! Oon ihastellut sun tekemiä raitasukkia jo pitkään ja pitihän se itsellekin yhdet tehdä! Onko Zauberball kestänyt käytössä hyvin?
PoistaOi kun kiva kuulla :) Nyt on pakko myöntää, että mun sukkavarastot on niin valtavat, että mulla ei oikein ole käsitystä miten hyvin mikäkin kestää käytössä. Tulee vaihdeltua niin usein. Mutta kun tekee tarpeeksi tiivistä pintaa, niin kestää ainakin paremmin kuin löysä neulos. Helpommin tuo kyllä nuhjaantuu kuin joku tiukkakierteisempi lanka.
PoistaIhanat värit :)
VastaaPoistaMinäkin olen ihastunut tämän langan väreihin! Seuraavia raitasukkia jo suunnittelin... :)
PoistaUpeat sukat! Itse tykkään paksummasta Zauberballista (stärke 6), siinä on vähän tiukempi kierre eikä siinä ole niin paljoa solmuja ja sattumia kuin ohuemmassa versiossa. Harmi vaan, että usein tuossa ohuemmassa on herkullisempia värejä.
VastaaPoistaKiitos! Tarviikin joskus kokeilla sitä paksumpaakin versiota! Kiitos vinkistä! :) Joskus on tullut neulottua huivi, johon meni puolitoista Lace ball-kerää ja muistaakseni niissä ei ollut yhtään solmua. Tai sitten aika kultaa muistot. :)
PoistaRrrakastan raitaa ja näissä niitä riittää.
VastaaPoistaRaitojen neulominen on jotenkin koukuttavaa! Aina haluaa neuloa yhden raidan lisää, että näkee miten väri vaihtuu. :)
Poista