torstai 13. marraskuuta 2014

Nurmilintu

Ihania neuleohjeita on netti pullollaan ja yleensä minulle käy niin, että samalla ohjeella tulee tehtyä yksi työ ja sitten haluaa siirtyä jo seuraavaa mallia kokeilemaan. Joskus kuitenkin tulee palattua takaisin hyväksi todettuun ohjeeseen. Heidi Alanderin Nurmilintu on yksi näistä ohjeista. 

Tein ensimmäisen Nurmilintu-huivin elokuussa. Mallin nähtyäni, tiesin heti millä langoilla haluan sen toteuttaa. Varastossa oli kaksi vyyhtiä Madelinetosh tosh merino lightia ja niistä syntyi tällainen huivi.

Nurmilintu



Marraskuisena viikonloppuna tein loistavan diilin avomieheni kanssa. Hänelle iski sipsi- ja pitsahimo myöhään lauantai-iltana ja yritti suostutella minua käymään kaupassa. Lupasin hakea pitsan ja sipsit, jos hän suostuu maksamaan pienen tilauksen TitiTyy:stä. Päästiin yhteisymmärrykseen sopimuksesta ja kaikki oli tyytyväisiä. Tai minä ainakin olin! :)

Halusin testata jotain uutta lankaa ja tilaukseen valitsin kaksi vyyhtiä Colinetten Jitterbug- lankaa. Paketin saapuessa, lanka piti saada heti kerälle ja puikoille.

Aloitin neulomaan kahta eri työtä, mutta purin kummatkin. Lanka halusi Nurmilintu-huiviksi, ei auttanut laittaa vastaan.




Huivin valmistumiseen meni kaksi päivää ja kolmantena aamuna päättely. Huivi likoamaan ja sitten tulikin yllätys. Langasta lähti väriä todella paljon. Huuhtelin huivin monta kertaa ja väriä lähti koko ajan lisää. Luovutin viidennen huuhtelun jälkeen, laitoin huivin pingotukseen ja se venyikin aika huimiin mittoihin, mutta ei haittaa yhtään. Isoihin huiveihin on mukava kääriytyä. Yksi vyyhti ei ihan riittänyt, piti ottaa 24g toiselta kerältä. Vielä on lankaa jäljellä, joten saa nähdä mitä siitä syntyy.





Malli: Nurmilintu
Lanka: Colinette Jitterbug 187g, Väri: Cherry
Ravelry: Nurmilintu 2



Kolmaskin Nurmilintu on ollut jo suunnitelmissa... Mutta kuka niitä laskee?

2 kommenttia:

  1. On se vaan tosi kaunis ja värikin just mun mieleen. Itselläni on jemmassa montakin vyyhtiä tuota sävyä eri lankamerkeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullekin tuntuu kertyvän juuri tuon värisiä lankoja jemmaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...